Treenisuunnitelman osassa kaksi jatkui Tikrulla itsevarmuuden nostatus. Yritin tsempata Tikrua todella paljon ja se toimii kyllä hyvin! Ihmisnuoltakin harjoiteltiin Tikrun kanssa, vaikka se olikin ensin hieman vaikeaa tulla kohti minua, mutta muutaman kuppipalkan ja biletyksen jälkeen sekin alkoi sujua todella mukavasti. Treenattavalla radalla oli puomilta sivuetäisyys, jonka vuoksi pelattiin varman päälle ja otettiin kuppipalkka puomin päätyyn. Näin saatiin hyvin puomin etäisyysharjoitustakin samalla. Sokkari sujui hyvin ja vastakäännös. Vastakäännös on välillä Tikrulle ollut vaikea, mutta itsevarmuuden myötä on tämäkin parantunut ihan silminnähden. Kepeillä tsemppaaminen Tikrun kanssa näyttää toimivan hyvin, saa hyvin lisäpotkua keppeihin. Vauhtiakin alkaa olemaan ihan kivasti. Tikrun kanssa olen pikkuhiljaa olemaan varmistelematta, luottamaan että kyllä se tekee. Näin ollen pystyn koko ajan olemaan selkeästi edellä kertomassa mitä tehdään. Lisäksi se, että Ruuti pääsee ensimmäiseksi radalle, tekee hyvää Tikrulle. Se huutaa kun kuulee että menen Ruutin kanssa radalla! Kun haen sen treeniin niin se into on ihan mahtavaa, hyppiminen ja huutaminen vain jatkuu ja minä vaan vielä innostan lisää. Lähdössä näkyy hyvin se into, kun ei meinaa malttaa odottaa, tämä on hyvä asia meidän Tikrulta!

Ruutin kanssa ihmisnuolen treenaaminen tähtäsi siihen, että se tajuaa ohjaajan edessä olon -> hidastaa ja “kunnioittaa” ohjaajaa eli ei tule päin. Ensimmäiset harjoitukset kun ihmisnuolta tein, ehdin jo ajatella että nyt rysähtää, mutta hienosti se kokosi itsensä ja teki mahtavan hallitun hypyn. Mun pikku urpoturbo alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään tämän yhteisen  kivan agilityssä 😉 Käännökset alkavat olemaan hallittuja, ja Ruuti on alkanut ymmärtämään että aina ei tarvitse hypätä korkealle ja pitkälle. Se on oppinut kokoamaan itsensä ja tekemään jo hienoja hallittuja hyppyjä! Hyvä pikkumies! Kepeissä Ruutin tahti hidastuu hieman loppua kohden, joten täytyy yrittää tsempata Ruutiakin kepeillä. Ruutillakin käytettiin puomin jälkeen kuppipalkkaa, jotta tuli samaa etäisyysharjoitusta kuin Tikrullakin.

Oli siis todella mahtava treeni! Molemmat suorittivat todella hyvin ja tarkasti, muistin pitää treenin lyhyenä ja napakkana! Olen todella tyytyväinen edistykseen!

PS. Hyvin kuvaa myös meidän kehitystä se, että Jani videota katsoessa kysyi, että olenko nopeuttanut videota 😉

Agilitytreeni osa 2

One thought on “Agilitytreeni osa 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.